keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Polje, polje, kyllä ketjua riittää

Ajoin pyörällä töihin Tietä 551, Karttulantie, pitkin kahden viikon ajan.

Kertaakaan ei ollut "on erään kerran hipaissut liian läheltä"- tilannetta.

Jos vastaan ei tullut autoja, 
autot 
linkit 
kuormurit 
pakut 
ja sun muut moottorit 
sinkoutuivat toiselle kaistalle ja ohittivat minut komean matkan päästä.

Jos vastaan tuli autoja, ohittivat silti niin ettei hipaissutkaan tai; niin kuin tänään ja pari muutakin kertaa, minun takaa tuleva auto hidasti etanavauhtiin jotta vastaan tuleva auto pääsee ohi ensin ja sitten tämä takaa tuleva ohittamaan minut sopivasti ja turvallisesti.
Oli toki myös muutama sellainen ajaja, joiden kohdalla mietin kuinka kortti saatiin. Tai että miksi on tuli persiin alla. Heidän edessään oli mopoilija ja heidän sitten täytyi (kaksi autoa) ohittaa tämä mopoilija vaikka minä tulin edestäpäin. Mutta kyllä maailmaan mahtuu nämä kusipäätkin, ollaan suvaitsevaisia 💙

Eli sanoisinko pari vinkkiä niille joita autot hipaisee:

A) Tarkista oma tiellä käyttäymisesi. Yleensä tässä sananparressa on eläimenä kukko, mutta minä en sitä kaunista eläintä käytä tällä kertaa, joten: pakkoko sitä on olla kuin paskakärpänen tunkiolla.
Siinä tiellä on se valkoinen viiva. Kävele valkoisella viivalla ellet ole juonut tai sitten valkoisen viivan ja ojan välissä. Älä mene kukkoilemaan siis minun vertauksen mukaan: kärpästelemään :) valkoisen viivan ja tien väliin. Ja älä kävele sen kaiman kanssa vieretysten, jonossakin voi mennä.

Onko tiellä käyttäyminen kunnossa? Seuraava vaihtoehto on:

B) Hanki nämä välineet

ja


Näillä vehkeillä lasket itsellesi painoindeksin ja mietit pitäisikö kenties mennä painonhallintakurssille, jos se indeksi on vaikka syy miksi autot hipaisee.


Minun painoindeksi on 19,1. Haluaisin kyllä olla hieman pyöreämpi kuka tarjoaa RAX-aterian?





tiistai 1. toukokuuta 2018

Kohta Sataa

Ajattelin listata yli sadan lukija ylittäneet blogipostaukset.

Ne iänikuiset kelkkailijat ovat herättäneet jopa 111 lukijan huomion

Aupairit Downunder on kiinnostanut peräti 126 lukijaa. Ehkäpä teitä kiinnostaisi kuulla myös tälläisestä: Minusta piti tulla Aupairit Miamissa tähti. Jeps. Oli se hetki kun piti vahvistaa lähtö tekstiviestillä, ja alkaisi perhehaastattelut. En laittanut viestiä.

1) Äiti liian usein sanoi, miten sä pärjäät, et sä pärjää, kauheeta kamalaa hui minun pikkutyttö suuressa maailmassa ja ethän sinä edes kuopion keskustassa niin miten sinä Miamissa. 

- Suomalaiset ovat semmosta takakireetä sakkia. Ei hymyillä juuri lainkaan, ei tervehditä ellei joku tervehdi ensin, sittenkin ajatellaan että miks v*tussa sä mulle puhut, bussissa ei uskalleta istua viereen, jos sieltä sattuisi löytymään vapaa paikka. Minä puhun usein yksikseni, ja kun minä niin teen niin se tapahtuu englanniksi. Ulosantini on rempseämpää englanniksi kuin se on suomeksi. Ehkäpä äiti kulta, olisin pärjännyt mainiosti rempseiden ja suulaiden ja ystävällisten Miamilaisten kanssa. Tiedä mitä kaikkea olisikaan tapahtunut. Vaikka kuule seuraavan huippuelokuvan casting-tilaisuus ! Aina voi unelmoida. Tai kenties joku aito ja oikea malliemo olisi napannut minut johonkin näytökseen kävellessäni lastenrattaiden kanssa pitkin bulevardeja. Aina voi unelmoida isommin.

2) Äiti vetää hihastaan viimeisen oljenkorren: Ei taida tuo sinun Mikki (koira) olla elossa kun tulet takaisin. 

- Byäääääääh. Itkin salaa pari päivää. En luovu ihanasta ärsyttävästä Mikistä ikinä! Näyttää tuo minun 14 vee pappa porskuttavan menemään. Sitä juostaan kuin nuori poika. 

3) En mä pärjää. En oo ikinä matkustanut lentokoneella. En mä tiiä mitä pitää tehdä ja kukaan ei neuvo ja mun toilailut tallennetaan nauhalle. Tietysti joku välilasku Lontoossa, siellä ei oo kukaan vastassa, en löydä Miamiin menevään koneeseen saati sitten takaisin Suomeen. 

- Aupparit lähti yhtämatkaa. Ennen matkustaneet neuvo niitä jotka ei ollut matkustanut. Kaikki yhdessä, ei ois tarvinnut itse. No, enpähän tiennyt että silleen mennään. 

= > En lähtenyt. Olen yhä vaan mä enkä The Pauliina.

Tiesin jo vuonna 2015 että olen kirjailja postaus on tuhlannut 154 lukijan aikaa. 

TWD Fanfiction  ja minun tuleva roolini The Walking Deadissä on ollut aikamoinen blockbuster ja luetuttanut 223 lukijaa.

Rummun pärinää !

Nuoret lahjottiin jätskillä ja tulos oli kuin Kolmannen valtakunnan Juutalaisleiri uskottelut, naurettiin ja hymyiltiin vaikka selän takana on Suomen pahin luonnonsuojelurikkomus yleisentarpeen vuoksi. Tämä on saanut miltei 300 lukijaa! 


maanantai 30. huhtikuuta 2018

Lähetäänkö shoppailee? Pamin tyyliin

Ensin äiti käy tankkaa auton, koska tiedossa on pidempi reissu parin päivän päästä.

Sitten mennään ruokakauppaan. Käytiin Lidlissä.

Sitten mennään toiseen kauppaan, jossa pitäisi olla koiran raksut. Ei ollut, mutta mukaan tarttui porkkanapussi.

Sitten käydään apsilla katsoo onko siellä. Ei ole, mutta otetaan kyytiin unohtunut kissanhiekka. 

Sitten kohti Matkusta. Kun siellä olis New Yorkerissa ale. Luulen ettei oo mulle tarpeeksi halpaa kuitenkaan. Paitsi hintalaputtomat, nehän on siis ilmasii, eikö? :) 
Ja Hööksiin kanssa, riimu tai kaks. Loimia, harjoja, pinteleitä, kaikkee mahollista koska mun heppa tarvii jokaista väriä.  

Äiti jää oikoo hattua ja huivia. 
Mutta mä meen. 
Jes, mä kävelen ovia kohti. 
Olen sisällä! 
Huikeeta! 
Hööksissä on ritilä ovi. Jaah, no mattimyöhäset. 
New Yorkeriin sitten ensin. Ritilät. 
Avataan kello kymmenen, lukee ovessa. Toisensa perään. 
Mikään liike ei oo auki. 
Katon kännykän kelloo, joka on vielä siinä vanhassa/uudessa ajassa, kunhan ei siinä missä nyt ollaan. 
Se näyttää 8.36 Voi vi**u. Oikeesti siis puoli kymmenen
Kävelen kuin Milanon catwalkilla Ikean puoleisille rullaportaille. Ne menee pikavauhtia ja mun verensokerit ja bloodpressure laskee liian alas. Huippaa. 
Kävelen nyt toiseen suuntaan kuin New Yorkin muotiviikoilla ja tapaan äidin, joka oottelee että pääsis vessaan. 
Hymyilen, vastaan tulija luulee että sille. 

- Ollaan pikkasen ajoissa, äiti sanoo, mitäs sä nyt? 
- Mä meen autolle, sanon ja viuhdon ohi. 
- Ei se oo auki.
Yritän ojentaa kättä, mutta äiti ei anna avaimia. 
- Okei meen silti. 
Menen autolle, pää painaa. Posket hehkuu. 
Nojaan autoon soitan siskolle:
- Kiersin koko kaupan!
- Hyvä juttu, mitä ostit.
- En mitään, mitkään liikkeet ei oo auki.
- Räkäkäkäkäknauraannnnahhahahah! Monelt ne aukee?
- Kymmeneltä.
- Eli ihan just.
- Ihan sama, en mene takasin. Olin jo, kiersin jo. En mä nyt viiti uudelleen mennä kun kerta olin jo. Hölmööhän se ois.
- No älä mene. 
- En.
- Ok
- Moi

Äiti tulee.
- Tuu nyt.
- En.
- Miks et?
- Olin jo
- Mutta et käynyt missään
- Kiersin koko kaupan
- Muutkin siellä oottelee sisällä että aukee
- Mut mä en

Äiti avaa oven, ottaa laukun
- Älä sitten. Mutta mä meen.
- Mee ihan rauhassa, sanon ja käännän radion kaakkoon.


That´s me. Having an attack, of some sort.

torstai 26. huhtikuuta 2018

(Itsediagnisoitu) Asperger ja koulun valintakoetilaisuus

Kun olet menossa koulun valintakoetilaisuuteen, äitisi kaartaa auton koulun parkkipaikalle ja tilaisuuden alkuun on vielä jotakuinkin 30minsaa. 
Katselet siinä maailman menoa ja tarkkailet ihmisiä, joita menee ja tulee. Olet sieltä mieltä, että "mä tapan tän valintakokeen". 
(eng. I´m gonna kill it = nail it ect.) 

Sitten sieltä tuleekin joku autoa kohti ja naputtaa ikkunaan. Äiti avaa sitä hieman.

- Tää on koulun parkkipaikka. Ette voi olla siinä. Tuolle toinen parkkialue. Että en minä millään pahalla, sivelee partaansa

Sä oot ihan face palm. "Et millään pahalla, minä sinulle kohta kusipää paska näytän pahalla, miksi mä muuten tässä olisin ellen olisi tulossa sinne kouluun? Idiootti, eikö saa autossaan oottaa. Pitääkö tulla just kellonlyömällä ja muuten venaa jossain muualla"  

Äiti starttaa auton ja ajaa hautausmaalle. Sä aattelet "onkohan meillä lapioo mukana..."

-Ootellaas sitten tässä.

Hymyilet karskisti.

- Mitä tuota turhia. En mene.

- Miten niin et mene?

- Tommosia "know-it-all" kommentoija tyyppejä jotka ei mun asioista varmaan mitään tiedä tulee auton luokse ja sanoo et voi olla siinä tässä tuossa, mene sinne tänne tuonne, eikö niinkö siinä ois voinu oottaa mitä se mulkku tarkotti ja pppppipipikjshfsdjfhdgfahryyfhhfgfgghgfhsgsj (puhut niin nopeasti ettei edes omat aivosi pysy perässä) 

- Se vaan tuli sanomaan, ei se tiennyt että ollaan tulossa sinne koululle kohta...

- Siinäpähän tuli sanomaan, ei tuu toista kertaa kun en mene. "tietysti kaikenlaista paskaa taas niskaan sitten jos ja (tottakai mä tonne kouluun selväjärkisenä oisin päässyt) kun oisin kouluun päässyt..."

- Mietit nyt vielä. Soitan siskolles.

-Ei se nyt meinaa mennä. Joku poika tuli kommentoimaan kun ooteltiin koulun parkkipaikalla ettei siinä voi olla ja sen koulun parkkis. Veti herneen taas nenään eikä tykkää. Tuossa se kattoo niin murhaavasti, pyörittelee päätään ettei varmana mee. No se siitä sitten.

Eli kun tulkitset liikaa eleitä ilmeitä ja äänensävyjä ja saat pienimmästäkin kärpäsestä aikaan helevetinmoisen härkäsen. (siskoni valintakoe ei minun)


tiistai 24. huhtikuuta 2018

En poistu kotoa ellet maksa miljoonaa

Olipahan taas vituttava reissu. 

Kurkimäen kautta koiran rokotukseen. 

Kurkimäki parturoi metsää oikealta ja vasemmalta. 

Molempiin suuntiin sorateitä. 

Taloa talon viereen. Oikealle vasemmalle. Eteen taakse. Viistosti vasemmalle, viistosti oikealle. Viistosti eteen ja viistosti taakse. Huhhuh. Ja, sitten sitä kohta mietitään mahtuuko se kolmen metrin tramppis pihaan .

Sitten absia kohti Hiltulanlahden ohi. 


Voi herran jestas sentään. Se ei ainakaan (tää on vaan mun mielipide jonka sanon ääneen) tuu koskaan voittamaan vuoden kylä plankettia. 


Metsien huminaa, peltojen värehdintää - idyllistä ja rauhallista asumista maaseudun tuntumassa
-XD

Siis kirjaimellisesti mun kirjan 2045 skenaario. (ilmestyy myös oikeana kirjana jos maltat oottaa) Kun ojennat kätesi kosketat naapurin taloa, paloportaat jatkuu suoraan omistasi... Mitenkäs tuolla ajatellaan se polttopuiden pinoaminen? 

Sitten oikeesti... Nuori pari ottaa selfietä rakentuvan talonsa edessä. Osoittelevat että makkari, olkkari, kyökki. Tommonen tosi kompakti pakkaus. Todellakin kompakti. 
Mun hepan karsinan kokonen. Ja naapuri rakentaa suoraan alkavaksi takapihan patiosta, toinen lännen puoleisesta terassista, edessä menee autotie sentin päästä ja idässä rakentaa sievi "unelmiesi kotia" . Sievi? Niin kuin sama kuin Sievä? Njäh. 








torstai 12. huhtikuuta 2018

Meillä kävi kyllä moto, saha unohtui kotiin ja minä olin se joka räjähti.

Sahaus, räjäytys missä on moto?

Jere Mäki-Patola kertoo, että puiden poisto sähkölinjoilta perinteisellä menetelmällä eli sahaamalla puu pois oksasahalla on hitaampaa kuin räjäyttämällä. -ylekuopio

Esimerkiksi 25-senttisen latvan sahaaminen kestää ääriolosuhteissa sähköasentajalta noin puolitoista tuntia, lopputyötään tekevä Mäki-Patola kertoo. -ylekuopio

Meillä ei menny puoltatuntiakaan, kun kävi Savon Voiman moto katkaisemassa hevostarhan langat, vetämässä matalaksi muutamat puut.

Sitten ei mennyt kuin hetki kun tulevat "yhden-puun-takia", näin sovittiin ja kappas vaan järjen juoksua: kahdeksan vietiin alle tunnissa. 


maanantai 19. maaliskuuta 2018

Radio Active

Kaikkeen sitä lupautuu, mutta...

2045 kirja vierailee

Torstaina 22.3 vieraana HitMix Kuopiossa kello 14.30

ja 

Perjantaina 23.3 ollaan sitten YleKuopiossa 8-9 

sitten

24.3 Lauantaina Earth Hour päivänä kirja julkaistaan e-kirjana. 

Muistakaa sitten 20.30 sammuttaa valot Earh Hour-kunniaksi!