Voi olla että käytin siskoni blogiin kirjoittamassani tekstissä, joka käsitteli kevyenliikenteenväylää Haminalahdesta Karttulaan sananvapauttani hieman liìan vapaasti. Voi olla että joku pahoitti mielensä ja ahdistui. Mutta eipä voi syyttää epäselvästä mielipiteestä. Minulle suurta ahdistusta, pelkoa ja pahaa mieltä aiheuttaa se, että joku voi päättää tehdä sellaisen muutoksen joka vaatii kallion räjäyttämistä, metsän kaatoa, tontin pienenemistä ja pahimmassa tapauksessa koko elämän tavan muuttumista. Jos se väylä tulee niin lähelle omaa tonttia että koirat pitää pitää joko lieassa tai pitää aina portit kiinni, etteivät juokse satunnaisten kulkijoiden vuoksi ajotielle.Että pihaan kantautuu ääniä joita ei ole ennen kuulunut. En pidä pienimmistäkään muutoksista joten isoja muutoksia minä vihaan. Aion saada estetyksi kevyenliikenteen väylän tulemisen ainakin parin kilometrin säteellä omasta maisemastani, johon oĺen tottunut. Sitä ei kukaan tule muuttamaan. Vain minun kuolleen ruumiini yli! Tänään näen painajaista, näen siihen asti kunnes tiedän ettei maisemani muutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti