lauantai 11. heinäkuuta 2015

Let the game begin

Löysin kirpputorilta eurolla ensimmäisen Saw elokuvan. Katsoin sen eilen siskoni ja äitini kanssa ja te kaikki toivotte että olisitte olleet kärpäsenä katossa. Me kaikki nimittäin eläydyttiin hieman liian hyvin. Ihmettelen kyllä miten tämä ensimmäinen on saanut K18 merkinnän, ei nimittäin ollut kovin kauhistuttava. Ja siis oli aivan mahtava leffa. Hämmästelen Cary Elwesin ja Leigh Whannelin kykyä näytellä. Ja kyllä hämmästyttää sekin kuinka leffan käsikirjoittajat ovat päässeet tuollaisen idean jäljille, joka kestää jopa 8 eri elokuvaa. Joko he ovat todella lahjakkaita ja mielikuvitusrikkaita tai heillä riivaa päästä ja pahasti. Tai ehkä molempia. 





Katselin tietoa Saw elokuvasta ja ainakin tämä ensimmäinen on indie- elokuva. Pienen budjetin leffa, joka tehtiin 18 päivässä! Ollaan siellä valtameren toisella puolella kyllä lahjakkaita, että saadaan 18 päivässä ja pienellä budjetilla kasaan noin ihmeellisen hyvä leffa. Oiskohan onnistunut Suomessa? Joo, joku sanoo nyt että se mitä tarkoitetaan pienellä budjetilla Hollywoodissa on Suomessa ihan eri kastia mutta silti. 

Sanansaattaja on yksi suolamalainen indie-elokuva eli findie ja tämä leffa on kyllä poikkeus sääntöön, koska kelpuutan sen omaan DVD-kokoelmaan. Ihan hyvä elokuva suomalaiseksi.

Mutta sitten on näitä pohjanoteerauksiakin jotka olisi saanut jäädä tekemättä. Esimerkiksi Bunny The Killer Thing =



Entäs sitten Star wreck? Eikö itse osata enää keksiä elokuvia vaan pitää tehdä parodia Star Trek- elokuvasta?
Entäs Frankenström? Hah!

Mutta nyt metsästämään muutkin Saw-leffat.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti