perjantai 17. heinäkuuta 2015

YLE Aupairiksi Australiaan.

Niinhän se sanontakin menee, että aikainen linta madon nappaa. Ja niinkuin kaikessa muussakin olen aina myöhässä. 

Sattumalta kävin vilkaisemassa YLE:n aupairit ohjelma sivua ja huomasin, että siellä on haku Down Under aupairiksi hyvässä vauhdissa. Eli nyt on viimeinen kuukausi koekuvauksia käynnissä. Turha se on minun enää hakea kun ei täältä perähikiältä mihinkään Helsingin koekuvaukseen sormia näpäyttämällä lähdetä. 

Jännityksellä jään odottamaan yltääkö ohjelman laatu kolmannella kerralla odotuksiini asti. Olen yksi heistä joka todella miettii Aupairiksi lähtöä, mutta samalla ajattelee uskaltaako vai ei. Kun ensimmäistä kertaa huomasin Aupairit Lontoossa ohjelman alkavan, ajattelin että nyt saan kaikkiin kysymyksiini vastauksen ja ihan kuvan kanssa. No, se oli sellaista juhlintaa koko ohjelma että huhhuh. Nyt sitten mietin, että onko casting director osannut ottaa huomioon että me koekuvaustilanteessa mahdollisesti hilljaiset himpukat oltaisiin joskus niitä suunapäänä olevia parempia. 

Vai onko taas kenties valittu niitä blondeja ja brunetteja baariin bailaamaan. Eikö YLE verolla muuhun ole varaa?

Hakulomakkeessa kysyttiin millainen olisi unelmien isäntäperhe.

-Unelmien isäntäperheeni asuisi Australian maaseudulla. Sellainen Drovers Run tyyppinen miljöö olisi täydellinen. Isäntäperheelläni olisi taaperoikäinen tai nuorempi lapsi/lapsia ja eläimiä. 

Minä olisin vastannut noin. Onkohan joku muu ajatellut samaa? Saankohan nähdä aupair elämää australialaisella ranchilla? Tuskinpa vaan. Jos joku ei tiedä mikä on Drovers run, niin et ole nähnyt McLeod´s Daughters ohjelmaa. Se on aivan ihana sarja.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti